Aluevaltuusto paikka on lunastettu!

Ajankohtaista

Aluevaalihumu on nyt ohitse ja tarkastuslaskenta vahvisti äänimääräksi 503 ääntä, valtava määrä luottamusta! Sydämellinen kiitos kaikille minua äänestäneelle, kannustaneelle ja tukeneelle!

Upealla tuloksella tehtiin historiaa ja varmistettiin paikka ensimmäisessä Pohjois-Pohjanmaan aluevaltuustossa. Olo on ollut viime päivinä häkeltynyt, mutta hyvin onnellinen.

Koin soteasiantuntijana nämä vaalit todella läheiseksi. On hienoa, että pääsen työskentelemään yhteisten asioiden eteen sosiaali- ja terveysalaan sekä pelastustoimeen ja niiden palveluihin liittyen. Kaiken työn tarkoitus on hyvinvoinnin turvaaminen Pohjois-Pohjanmaalla. Oman toiminnan ja myös rakennettavan hyvinvointialueen keskiössä tulee olemaan syystä tai toisesta apua ja palveluita tarvitseva ihminen.

Aluevaltuutetun tehtävä alkaa ripeästi nyt heti vaalin tuloksen vahvistamisen jälkeen. Ensimmäinen kokous on 1.3.2022, mutta sitä ennen ehtii tapahtua paljon.